Uskopohjainen virkistys

Uskopohjainen virkistys (engl. Faith-Based Recreation) tarkoittaa uskonnollisten ihmisten osallistumista virkistystoimintaan uskonnollisen taustaryhmänsä tai seurakuntansa kautta. Uskonnolliset toimijat ovat erityisesti Yhdysvalloissa tärkeä virkistystoiminnan tarjoaja osana vapaa-ajan palvelujärjestelmää. Vuonna 2001 Yhdysvalloissa 81 prosenttia yli 18-vuotiaista tunnisti kuuluvansa johonkin uskonnolliseen ryhmään. Uskonnollisilla toimijoilla on tärkeä rooli virkistysmahdollisuuksien tarjoamisessa yhteisölleen.^[1]

Merkittäviä uskopohjaisia virkistysohjelmia ovat muun muassa AWANA sekä Catholic Youth Organization.^[2]

Eri uskonnolliset ryhmät ja taustatekijät vaikuttavat eri tavoin siihen, kuinka uskontokuntien jäsenet harjoittavat virkistystä. Osa eroista voi johtua perinteistä, ajattelutavan eroista tai erilaisista etnisistä juurista. Joidenkin henkilöiden uskonnollinen vakaumus muokkaa virkistysvalintoja tarkoituksellisesti ja täysin, kun taas toisten vakaumukset vaikuttavat valintoihin tahattomasti ja osittain. Myös kansallisuus muokkaa uskonnollisten ryhmien välisiä ainutlaatuisia eroja.^[1]

Pääartikkeli: Kristillinen virkistys

Kristillinen virkistys on ilmennyt kristillisen kirkon perustamisesta lähtien erityisesti uskovien yhteiselämän arvostamisena. 1930-luvulla seurakunnat ottivat urheilu- ja virkistystoiminnan järjestelmälliseksi osaksi seurakunnan toimintaa.^[3] 1900-luvun aikana seurakunnan yhteenkuuluvuuden muotoja ovat olleet muun muassa kirkoissa ja seurakuntasaleissa järjestetyt kahvitilaisuudet, virkistyshetket, poikien ja tyttöjen kerhot, vuosittaiset piknik-tilaisuudet, tanssit sekä seurakuntien väliset urheilusarjat. Kristillisen virkistystoiminnan tarkoituksena on erityisesti lisätä yhteisöllisyyden tunnetta uskovien ihmisten keskuudessa.^[1]

Kristinuskon sisällä eri ryhmillä voi olla merkittävästi erilaisia näkemyksiä virkistyksen tarkoituksesta. Esimerkiksi CRC:n piirissä virkistystä on pidetty ensisijaisesti keinona kokea Jumalan luomistyötä, kun taas Kanadan mennoniittojen keskuudessa virkistys on nähty ensiijaisesti opetus- ja evankeliointivälineenä. Myös kirkkokuntien jäsenillä voi olla sisäisesti eri näkemyksiä virkistyksen tarkoituksesta.^[1]

Uskopohjaisen virkistyksen koulutuksessa pyritään ymmärtämään uskonnon, urheilun ja virkistyksen välistä suhdetta. Koulutusohjelmissa osallistutaan uskopohjaisiin virkistysohjelmiin ja haetaan kokemusta johtajuudesta sekä kehitetään työskentelytaitoja monikulttuurisissa ympäristöissä.^[2] Uskopohjaisen virkistyksen ammattitaitoon kuuluvat muun muassa kiinnostus ja paneutuminen uskonnollisiin kysymyksiin, kouluttautuminen virkistyksen ja johtajuuden teemoissa sekä kyky ylläpitää uskoa eri taustoista tulevien ihmisten keskuudessa. Vaikka osa uskonnollista kasvatuksesta voi sisältää erityistä hengellistä kasvatusta, voi kasvatus keskittyä myös ensisijaisesti ystävyyssuhteiden edistämiseen ryhmän sisällä.^[1]