Tiilimäen TT-ajot
Tiilimäen TT-ajot oli Porissa vuosina 1934–1962 järjestetty moottoripyöräkilpailu. Se oli Eläintarhanajojen, Pyynikinajon, Ruissalon ajojen sekä Viipurin ajojen ohella yksi Suomen viidestä ennen sotavuosia aloitetuista TT-ajoista.[1] Yhteensä Porissa ajettiin 28 vuoden aikana 18 kilpailut, joista 13 Tiilimäen kaupunginosassa. Niiden järjestäjänä toimi Porin moottorikerho.
Historia
Ensimmäiset Porin TT-ajot järjestettiin toukokuussa 1934. Rata kulki Uudenkoiviston kaupunginosassa pääosin Satakunnankadulla ja Lounaisella Linjakadulla (nyk. Karjalankatu). Vuonna 1936 ajettiin ensimmäisen kerran Tiilimäelle rakennetulla 2 250 metrin pituisella radalla, joka sijaitsi keskussairaalan ja lentoaseman tuntumassa. Sodan jälkeen kolmet ensimmäiset kilpailut vuosina 1947–1949 järjestettiin lentokentällä, jonka jälkeen siirryttiin jälleen Tiilimäen radalle. Vuodesta 1954 lähtien myös Helsingin pikatie eli nykyinen Valtatie 2 toimi radan osana.
Ensimmäiset ulkomaalaiset kuljettajat osallistuivat Tiilimäen TT-ajoihin 1955, jolloin mukana oli ruotsalaisia ja brittiläisiä kilpailijoita. Vuonna 1951 pääkilpailuna oli Midget- eli Formula 3 -autojen luokka, jonka voitti Curt Lincoln.
Tiilimäen ajot oli aikoinaan suosittu kilpailu, jota parhaimpina vuosina seurasi lähes 10 000 katsojaa. Virallinen myytyjen pääsylippujen ennätys tehtiin vuonna 1952, jolloin paikalla oli noin 8 000 maksanutta katsojaa. Ensimmäisiin kilpailuihin vuonna 1934 myytiin 5 000 pääsylippua ja lisäksi liputtomia arveltiin olevan paikalla lähes saman verran. 1950-luvun lopulla ajojen suosio alkoi kuitenkin laskemaan ja viimeisinä vuosina katsojia oli vain parisen tuhatta.
Voittajat
Vuosi | Luokka | Voittaja | Pyörä |
---|---|---|---|
1934 | yli 350 cm³ | O. Carlsson | |
alle 350 cm³ | Uuno Katajamäki | ||
1935 | yli 350 cm³ | Raine Lampinen | Rudge |
alle 350 cm³ | Onni Kyrö | Rudge | |
1936 | alle 500 cm³ | Raine Lampinen | Norton |
alle 350 cm³ | Aarne Keränen | Rudge | |
1938 | alle 500 cm³ | Raine Lampinen | Norton |
alle 350 cm³ | Gösta Lönnfors | DKW | |
1947 | alle 500 cm³ | Leo Nyman | |
alle 350 cm³ | Gösta Lönnfors | AJS | |
1948 | alle 500 cm³ | Walter Bergström | Norton |
alle 350 cm³ | Gösta Lönnfors | AJS | |
1949 | alle 500 cm³ | Walter Bergström | Norton |
alle 350 cm³ | Curt Ginman | Velocette | |
1950 | alle 500 cm³ | Carl-Olof Tötterström | Triumph |
alle 350 cm³ | Curt Ginman | Velocette | |
1951 | Formula 3 | Curt Lincoln | Effyh |
alle 500 cm³ | Walter Bergström | Norton | |
alle 350 cm³ | Reino Forsten | BMW | |
1952 | alle 500 cm³ | Walter Bergström | Norton |
alle 350 cm³ | Curt Ginman | Velocette | |
1953 | alle 500 cm³ | Walter Bergström | Norton |
alle 350 cm³ | Curt Ginman | Velocette | |
1954 | alle 500 cm³ | Walter Bergström | Norton |
alle 350 cm³ | Sakari Järvimaa | AJS | |
1955 | alle 500 cm³ | Antero Ventoniemi | Norton |
alle 350 cm³ | Esko Lahti | AJS | |
1956 | alle 500 cm³ | Esko Lahti | Norton |
alle 350 cm³ | Esko Lahti | Norton | |
1957 | alle 500 cm³ | Esko Lahti | Norton |
alle 350 cm³ | M. Nousiainen | Norton | |
1958 | alle 500 cm³ | Harald Karlsson | Norton |
alle 350 cm³ | Esko Lahti | Norton | |
1959 | alle 500 cm³ | Harald Karlsson | Norton |
alle 350 cm³ | P. Febrace | AJS | |
1962 | alle 500 cm³ | Hannu Kuparinen | |
alle 125 cm³ | Jukka Petäjä |
Lähteet
- Tiilimäen TT-ajot 1934–62 (Arkistoitu – Internet Archive) Riutaclassic – Classic Racing
Viitteet
- ↑ Timo Katajamäki: "TT-areenoita ja sankareita" (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 13.1.2014.