Teresa Cristina
| Teresa Cristina, Brasilian keisarinna | |
|---|---|
 Keisarinna Teresa Cristina hovipuvussa, Victor Meirelles n. 1864 | |
| Brasilian keisarinna | |
| Valtakausi | 30.5.1843 – 15.11.1889 |
| Syntynyt | Thérèse-Christine de Siciles 14. maaliskuuta 1822 Napoli, Molempain Sisiliain kuningaskunta |
| Kuollut | 30. joulukuuta 1889 (ikä 67) Porto, Portugali |
| Hautapaikka | Keisarillinen kappeli, Petrópolisin katedraali |
| Puoliso | Pedro II |
| Lapset | Kruununprinssi Afonso Kruununprinsessa Isabella Prinsessa Leopoldina Kruununprinssi Pedro Afonso |
| Koko nimi | Teresa Cristina Maria Giuseppa Gaspare Baltassare Melchiore Gennara Francesca de Padova Donata Bonosa Andrea d'Avelino Rita Luitgarda Geltruda Venancia Taddea Spiridione Rocca Matilde di Borbone delle Due Sicilie |
| Suku | Bourbon |
| Isä | Frans I |
| Äiti | Maria Isabella de Bourbon |
Teresa Cristina (14. maaliskuuta 1822 Napoli, Molempain Sisiliain kuningaskunta – 30. joulukuuta 1889 Grande-hotelli,[1] Porto, Portugalin kuningaskunta) oli sisilialainen prinsessa, joka oli Brasilian keisarinna vuosina 1843–1889.[2]
Suku ja koulutus
Teresa Cristina oli Molempain Sisiliain kuningaskunnan kuninkaan Frans I:n ja Espanjan prinsessa Maria Isabella de Bourbonin nuorin tytär. Hänellä oli 11 sisarusta, joista vanhin veli oli kuningas Ferdinand II, sisar Maria Cristina (1806–1878) avioitui setänsä Ferdinand VII:n kanssa ja hänestä tuli Espanjan kuningatar, Maria Antonia (1814–1898) avioitui Toscanan suurherttua Leopold II:n kanssa ja nuorempi veli Louis (ital. Luigi), Aquilan kreivi (1824–1897) avioitui Brasilian prinsessa Januárian kanssa, joka oli tulevan puolison Pedro II:n sisar.[3][2]
Äärimmäisen älykäs ja hienostunut nuori prinsessa Teresa Cristina sai perusteellisen koulutuksen. Hän opiskeli musiikkia, uskontoa, laulua ja kuvataidetta, oppi kirjomaan ja puhumaan ranskaa.[3]
Vuonna 1843 nuori keisari Pedro II tarvitsi vaimon, ja hänen kolme vuotta vanhempi serkkunsa Teresa Cristina oli saatavilla.[1] Välittäjän avulla järjestetty häätilaisuus, ilman sulhasta, oli Napolissa 30. toukokuuta 1843.[2] 17-vuotias Pedro valitsi hänet muotokuvan perusteella, mutta pettyi hänet nähdessään.[4]
Avioliitto ja lapset
Avioliittoon Rio de Janeirossa 4. syyskuuta 1843 vihitty pariskunta osoittautui aluksi fyysisesti ja älyllisesti yhteensopimattomaksi, koska Teresa Cristina liikkui vaikeasti vääräsäärisyytensä vuoksi eikä välittänyt politiikasta. Teresa Cristinan omistautuminen ja luonne saivat Pedron kiintymään häneen. Hän synnytti nopeassa tahdissa neljä lasta, molemmat pojat kuolivat lapsina.[4]
- Afonso Pedro (1845–1847),[3] kuoli 2-vuotiaana epilepsiaan
- Isabel do Brasil (1846–1921) kruununprinsessa, avioitui lokakuussa 1864 Gaston d'Orléansin, kreivi d'Eun kanssa (1842–1922) ja heille syntyi neljä lasta.[3] Toimi isänsä sijaishallitsijana tämän ulkomaanmatkojen aikana 1870-luvulla.
- Leopoldina do Brasil (1847–1871), avioitui joulukuussa 1864 prinssi Ludvig August von Saksi-Coburg-Gothan (1845–1907) kanssa ja heille syntyi neljä poikaa.[3] Leopoldina kuoli 24-vuotiaana Wienissä lavantautiin.
- Pedro Afonso (1848–1850),[3] kuoli kuumekouristuksiin 1,5-vuotiaana
Keisarinna
Politiikka ja loisto olivat vastenmielisiä hillitylle keisarinna Teresa Cristinalle.[3] Keisarinna ei osallistunut julkisiin asioihin eikä vaikuttanut niihin. Hänet tunnetaan nimellä Mãe dos brasileiros (brasilialaisten äiti). Hän omistautui perheelleen ja hyväntekeväisyydelle.[4] Hänellä oli suuri vaikutus italialaisten ja saksalaisten siirtolaisten maahanmuuttoon, joiden jälkeläiset muodostavat nykyään merkittävän osan Brasilian väestöstä.[3]
Teresa Cristina oli myös kiinnostunut kulttuurista ja erityisesti arkeologiasta.[4] Hän merkitsi muistiin päiväkirjoihinsa vuosina 1854-1887 yksityiskohtaisesti kaikki teatteri-, ooppera- ja balettiesitykset, joissa kävi sekä kotimaassa että ulkomailla. Näissä merkinnöissä poliittiset tapahtumat olivat vain ohimennen mainittuina.[1]
Päiväkirjansa sivujen ulkopuolella Teresa Cristina ilmaisi myös intohimonsa taiteeseen, erityisesti laulamiseen. Napolin kuningashuoneen jäsenille yhteisen kyvyn, kauniin lauluäänen mainitsi ranskalainen diplomaatti, jota Afonso de Taunay lainasi kirjassa No Brasil vuonna 1840: "Helmikuussa 1844 matkalla oleva diplomaatti Jules Itier vieraili Quinta da Boa Vistassa. Hän pysähtyi hämmästyneenä Palacio de São Cristóvãon ikkunoiden viereen. "Ihailtavan hyväsointinen naisääni lauloi Rossinin Sevillan parturista kuuluisan aarian Una voce poco fá." Hyvä pianisti säesti laulajaa. Hän halusi taputtaa mutta pidättäytyi, koska itse keisarinna tuli parvekkeelle."[1]
Keisarinnan ujous ja pidättyvä luonne antoivat väärän vaikutelman siitä, ettei hän olisi ollut kykenevä henkiseen toimintaan. Lisäksi hän kärsi kovista kivuista, jota hän tunsi jaloissaan. Keisarinnan terveysongelma johti keisariparin hakeutumaan hoitoon Euroopan matkallaan vuonna 1876 eri lääkäreiden, kuten ranskalaisen Jean-Martin Charcot'n luo, jota pidetään modernin neurologian perustajana.[1]
Tieteiden ja taiteiden suojelija
Teresa Cristina toi mukanaan arkeologisia esineitä Herculaneumin ja Pompejin kaupungeista. Brasiliassa asuessaan hän rahoitti lisää kaivauksia Rooman ympäristössä – osa löydetystä materiaalista lähetettiin Rio de Janeiroon. Kirjeenvaihdon kautta keisarinna vaihtoi Brasilian alkuperäiskansojen esineitä veljensä Ferdinand II:n kanssa. Kaikki nämä esineet olivat osa Latinalaisen Amerikan suurinta klassisen arkeologian kokoelmaa, joka on nimetty keisarinnan mukaan.[5] Hänet tunnetaan "arkeologi keisarinnana" Brasiliassa.[3]
Hän asui Palacio de São Cristóvãossa, jossa hän koristeli Jardim das Princesas puutarhan penkit ja seinät mosaiikeilla. Teresa Cristinan ansiosta taidemaalarit Pedro Américo, Victor Meirelles ja Rodolfo Bernardelli saivat mahdollisuuden jatkaa kuvataiteen opintoja Italiassa.[5]
Hän osallistui puolisonsa kanssa pitkille ulkomaanmatkoille vuosina 1871-1872 sekä vuosina 1876-1877. He vierailivat Pohjois-Amerikassa, Pohjoismaissa (myös Suomessa), Venäjällä, Keski-Euroopassa, Etelä-Euroopassa, Brittein saarilla, Turkissa, Palestiinassa ja Egyptissä.
Viimeiset vuodet ja maanpako
Keski-iästä lähtien hän sairasteli kärsien pääasiassa astmasta eikä valtakunnan kaaduttua marraskuussa 1889 kyennyt sopeutumaan elämäänsä maanpaossa Brasiliasta. Keisarinna Teresa Christina kuoli sydänkohtaukseen 67-vuotiaana Portossa, Portugalissa, 30. joulukuuta 1889.[4][5]
Perintö
Hänet haudattiin Bragança-suvun Pantheoniin, Lissabonin São Vicente de Foran luostarin kirkkoon, josta vuonna 1921 hänet siirrettiin Brasiliaan.[3]
Hänet on haudattu puolisonsa Pedro II:n vierelle Keisarilliseen kappeliin Petrópolisin katedraaliin Brasiliaan, joka valmistui vuonna 1939. Kun keisarisuvun karkotuslaki kumottiin vuonna 1920, heidän jäännöksensä palautettiin kotimaahan vuonna 1921 suurten juhlallisuuksien saattamina.[3]
Lähteet
- ↑ a b c d e Zerbini, Eugenia: A imperatriz invisível - Revista de História web.archive.org. 2015-03-15, 12/9/2007. Viitattu 20.7.2024.
- ↑ a b c Princess Teresa Cristina of the Two Sicilies, Empress consort of Brazil royal.myorigins.org. Viitattu 20.7.2024.
- ↑ a b c d e f g h i j k Dona Teresa Cristina » Pró Monarquia monarquia.org.br. Viitattu 20.7.2024.
- ↑ a b c d e Teresa Cristina (1822–1889) Encyclopedia of Latin American History and Culture. Encyclopedia.com. Viitattu 1.4.2024.
- ↑ a b c Artigos Brasiliana Iconográfica. Viitattu 20.7.2024. (portugaliksi)
| ||||||||||
Tämä kuninkaalliseen henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
