Sune Carlsson

Sune Gottfrid Carlsson (10. helmikuuta 1892 Yläne24. heinäkuuta 1966 Turku) oli suomalainen säveltäjä ja urkutaiteilija. Hänen sävellyksiinsä kuuluu muun muassa ooppera, kantaatteja ja muita vokaaliteoksia sekä urkusävellyksiä.[1]

Henkilöhistoria

Carlssonin vanhemmat olivat kanttori-urkuri Karl Wilhelm Carlsson ja Mimmi Grönros. Hän kävi Turun kanttori-urkurikoulua 1911 ja opiskeli Helsingin musiikkiopistossa, josta hän sai urkudiplomin 1919. Leipzigin konservatoriossa Carlsson opiskeli 1923-1924. Hän toimi vt. urkurina useassa eri seurakunnassa, sitten 1916-1937 Hangossa ja vuodesta 1938 Turun ruotsalaisen ja saksalaisen seurakunnan urkurina. Turun kirkkomusiikkiopiston opettaja Carlsson oli vuodesta 1938. Hän oli Hangon ruotsinkielisen kirkkokuoron perustaja ja toimi sen johtajana 1916-1936. Hänellä oli myös oman alansa luottamustehtäviä yhdistyksissä ja järjestöissä. Carlsson piti sävellyskonsertin Hangossa 1928 ja esiintyi paitsi urkurina, myös pianistina. Hän järjesti kolmisensataa sävelhartaushetkeä.[2].

Sävellyksiä ja sovituksia

Carlssonin sävellyksiä ovat muun muassa seuraavat:[2]

  • Ooppera Väinämöisen kosinta, esitetty Turussa 1914
  • Kuorohymnejä kuten Maning 1916, Nach Haus 1923, Rukous 1926, På invigningens heliga stund 1934 ja Granitblomman, 1935
  • Kantaatteja, muun muassa Töölön kirkon vihkiäiskantaatti, 1930
  • Musiikkia Jonatan Reuterin näytelmään Undred vid Kapellhamnen, 1936
  • Suite mignonne orkesterille, 1937
  • Pyhä yö, balladi mieskourolle, soololle ja pianolle, 1944
  • 4 vesperiä, noin 15 yksinlaulua, noin 25 sekakuoro- ja 15 mieskuorolaulua
  • 6 virttä ruotsalaiseen koraalikirjaan
  • 17 metamorfoosia ja useita muita pianosävellyksiä
  • kaksi viulusävellystä
  • uruille koraali-intonaatioita ja -alkusoittoja sekä koraaleja
  • urku- ja kansanlaulusovituksia.

Lähteet

  1. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 1 p. 1687
  2. a b Ranta, Sulho: ”Sune Carlsson”, Suomen säveltäjiä, s. 546-550. Toimittanut Sulho Ranta. Porvoo: WSOY, 1945.

Aiheesta muualla

  • Uppslagsverket Finland[vanhentunut linkki]
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
Henkilöt
  • Uppslagsverket Finland
Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.