Satu Aaltonen

Satu Aaltonen (3. elokuuta 1948 Rovaniemi – 29. joulukuuta 1993 Riihimäki) oli ”syntymän ja kuoleman kuvaajaksi” luonnehdittu valokuvataiteilija.

Elämä ja tuotanto

Aaltonen valmistui vuonna 1977 Taideteollisesta korkeakoulusta valokuvaajaksi. Hän oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. Aaltonen toimi Taideteollisen korkeakoulun tuntiopettajana 1976–1981. Hän oli freelancer-valokuvaaja, joka toimi etenkin teatterikuvaajana eri teattereissa. Hän teki kuvausmatkoja useille mantereille. [1]

Aaltonen tunnettiin etenkin lapsiaiheistaan.[2][3] Oman isän kuolema ja hänelle itselleen 1989 Espanjassa sattunut vaikea auto-onnettomuus saivat hänet pohtimaan syntymän ohella entistä painokkaammin kuolemaan liittyvää kuvastoa. Omien näyttelyjensä ja kirjojensa lisäksi Satu Aaltonen osallistui teemanäyttelyihin.[2][3]

Aaltonen järjesti 13 yksityisnäyttelyä ja osallistui neljään yhteisnäyttelyyn. Hän teki myös kaksi lyhytelokuvaa ja kirjankuvituksia. [1]

Tunnustukset

  • Valtion taiteilija-apuraha 1980 ja 1990–1992[1]
  • Valtion kuvataidepalkinto 1982[1]
  • Riihimäen kaupungin kulttuuripalkinto 1989[1]
  • Aaltosen pakolaisuutta käsittelevä lyhytelokuva Tietämättömyys on pelon äiti sai erikoispalkinnon Pärnun elokuvafestivaaleilla 1992.[1]

Teoksia

  • Syntymä (valokuvakirja 1980)[1]
  • Lemminkäisen lapset. Tammi 1980 (valokuvakirja, työryhmä)[1]
  • ”Matkan pituus” (valokuvanäyttely 1991–1992)[1]
  • ”Tietämättömyys on pelon äiti” (lyhytelokuva 1992)[1]
  • Tämä elämä. Syntymän ja kuoleman välissä (valokuvakirja 1999)[1]

Lähteet

  • Kivirinta, Marja-Terttu: On kosketettava syvimpiä tunteitamme. Teoksessa: Satu Aaltonen: Tämä elämä. Syntymän ja kuoleman välissä, s. 6. Musta taide, 1999.
  • Vanhanen, Tarja: Sadun curriculum vitae. Teoksessa: Satu Aaltonen: Tämä elämä. Syntymän ja kuoleman välissä, s. 69. Musta taide, 1999.

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k Vanhanen, Tarja, 1999, s. 69
  2. ↑ a b Kivirinta, Marja-Terttu: Valokuvaaja Satu Aaltonen Syntymän ja kuoleman kuvaaja Helsingin Sanomat. 20.1.1994. Viitattu 4.10.2022.
  3. ↑ a b Kivirinta, 1999, s. 6