Olga Katšura

Olga Katšura

Olga Sergejevna Katšura (ven. Ольга Сергеевна Качура; 12. toukokuuta 1970 – 3. elokuuta 2022 Horlivka) oli ukrainalaissyntyinen, vuonna 2014 Venäjän tukemien separatistien joukkoihin liittynyt everstiluutnantti.[1][2]

Katšura työskenteli Horlivkan poliisissa ennen kapinallisjoukkoihin liittymistä vuonna 2014. Hän sai vuonna 2015 everstin arvon Donetskin kansantasavallassa. Hän komensi rakettijoukkojen divisioonaa. Ukrainan asevoimien mukaan Katšura syyllistyi sotarikoksiin. Vuonna 2021 hänet tuomittiin poissaolevana kahdentoista vuoden vankeusrangaistukseen ja hänen omaisuutensa määrättiin takavarikoitavaksi osallistumisesta terroristijärjestön toimintaan. Horlivkassa Katšura nimitettiin kunniakaupunkilaiseksi. Hän johti kaupungin voimanostoliittoa.[1]

Katšura kertoi Venäjän tiedotusvälineissä nauttivansa ukrainalaisten tappamisesta. Hän sai surmansa ohjuksen osuttua hänen autoonsa Horlivkassa. Hän oli haavoittunut jo useampaan otteeseen aiemmin. Katšura sai postuumisti Venäjän federaation sankarin arvonimen. Hänellä oli kaksi lasta.[1]

Lähteet

  1. a b c Rachael Bunyan, Missile strike kills female commander who 'boasted of how she enjoyed killing Ukrainians' and whose troops fired on civilians in Donbas as she becomes Russia's first senior woman officer to die Daily Mail 4.8.2022, viitattu 15.8.2024 (englanniksi)
  2. Качура Ольга Сергеевна / Качура Ольга Сергіївна / Kachura Olga Sergeevna Myrotvorets, viitattu 15.8.2024 (venäjäksi)