Liikutuksia
Tämä artikkeli tai osio kertoo tulevasta elokuvasta. Tiedot saattavat muuttua huomattavasti ennen ensi-iltaa. |
Liikutuksia | |
---|---|
Ohjaaja | Jon Blåhed |
Käsikirjoittaja | Jon Blåhed |
Tuottaja | Andreas Emanuelsson |
Kuvaaja | Mimmo Hildén |
Pääosat |
|
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi Ruotsi |
Tuotantoyhtiö | Iris Film Rabbit Films |
Alkuperäiskieli | meänkieli |
Budjetti | yli 2 700 000 € |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] | |
Infobox OKNimi-testi OK |
Liikutuksia on vuoden 2024 syksyllä ensi-iltansa saava[1] suomalais-ruotsalainen elokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Jon Blåhed. Se on maailman ensimmäinen meänkielinen, pitkä draamaelokuva.[2]
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Tornionjokilaaksoon, jossa elettiin suurien saarnojen ja herätyksellisyyden, korpelalaisuuden, aikaa. Korpelaisuus on saanut nimensä lestadiolaisen Toivo Korpelan mukaan.[2]
Elokuva on saanut ideansa Bengt Pohjasen kirjoittamasta näytelmästä Dagning! Röd![2]
Elokuvaa on kuvattu kesällä 2023 Pelkosenniemen Suvannon lisäksi myös esimerkiksi Kolarissa, Ylitorniolla ja Ruotsin Lapissa.[2]
Lähteet
- ↑ Pohtila, Terttu: Ensimmäistä meänkielistä elokuvaa kuvataan Pelkosenniemellä – lähiseudulta haetaan elokuvaan taustanäyttelijöitä Koti-Lappi. 31.7.2023. Viitattu 9.8.2023.
- ↑ a b c d Auvinen, Armi: 1930-luvun seuroissa sai ryypätä ja tehdä muutakin syntiä – uusi elokuva valottaa herätysliike korpelalaisuuden tarinaa Yle Uutiset. 8.8.2023. Viitattu 9.8.2023.