Korean tasavallan asevoimat

Korean tasavallan asevoimat 대한민국 국군
Toiminnassa	1948–
Valtio	Korean tasavalta
Puolustushaarat	Korean tasavallan maavoimat Korean tasavallan ilmavoimat Korean tasavallan merivoimat
Koko	477,470 (2022) (aktiivipalveluksessa) 3,100,000 (2022) (reservi)
Tukikohta	Maanpuolustusministeriö, Yongsan-gu, Soul
Sodat ja taistelut	Korean sota Vietnamin sota Persianlahden sota Itä-Timorin kriisi 1999 Afganistanin sota (2001–2021) Irakin sota
Vuosipäivät	1. lokakuuta (Korean tasavallan asevoimien päivä)
Komentajat
Nykyinen komentaja	Presidentti Yoon Suk-yeol Puolustusministeri Shin Won-sik Pääesikunnan puheenjohtaja Amiraali Kim Myung-soo
Infobox OK

Korean tasavallan asevoimat (kor. 대한민국 국군, Daehanminguk Gukgun) joka tunnetaan myös nimellä ROK:n asevoimat, ovat Etelä-Korean asevoimat. ROK:n asevoimat on yksi maailman suurimmista ja voimakkaimmista asevoimista, ja sen vahvuus vuonna 2022 on kerrottu olevan 3 600 000 (500 000 aktiivista ja 3 100 000 reserviläistä).^[1][2]

Korean tasavallan asevoimien juuret juontavat juurensa Korean tasavallan perustamiseen vuonna 1919, jolloin sen aseellinen haara oli nimeltään Korean vapautusarmeija, ja se kävi sotaa japanilaismiehitystä vastaan toteuttamalla laajamittaisia hyökkäyksiä, salamurhia, pommituksia, sabotaaseja sekä etsintä- ja pelastustehtäviä. Perustettiin virallisesti vuonna 1948 Korean tasavallan hallituksen perustamisen jälkeen. Etelä-Korean asevoimat ovat vastuussa valtion suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden säilyttämisestä ja osallistuvat myös rauhanturvaoperaatioihin sekä humanitaariseen ja katastrofiavun antamiseen maailmanlaajuisesti.

Korean tasavallan asevoimien alkuperä juontaa juurensa Korean vapautusarmeijaan, jonka Korean väliaikainen hallitus perusti maanpaossa Chongqingissa, Kiinan tasavallassa vuonna 1940 Japanin miehityskaudella. Monet sen jäsenistä liittyivät myöhemmin Etelä-Korean asevoimiin.^[3] Lisäksi joukkoihin kuului myös joitakin etnisiä korealaisia Kuomintangin ja Mantšukuon sotilaita.

Kun Korea vapautettiin Japanin keisarikunnasta 15. elokuuta 1945, Korean poliisivoimat ja Korean rannikkovartiosto perustettiin Yhdysvaltain armeijan sotilashallituksen kautta Koreassa. Korean poliisivoimista tuli Korean tasavallan maavoimat ja Korean rannikkovartiostosta Korean tasavallan merivoimat, ja ne muodostivat Korean tasavallan asevoimat sen jälkeen, kun Etelä-Korean hallitus perustettiin 15. elokuuta 1948. Korean tasavallan ilmavoimat perustettiin lokakuussa 1949.

Etelä-Korean asevoimat pysyivät pitkälti poliisijoukkoina, kunnes Korean sota syttyi 25. kesäkuuta 1950, jolloin Yhdistyneiden Kansakuntien oli puututtava asiaan Yhdysvaltojen johtamilla joukoilla. Etelä-Korean armeija kehittyi Korean sodan aikana nopeasti, vaikka se kärsi valtavia tappioita. Kuten Neuvostoliitto aseisti Pohjois-Korean, Yhdysvallat aseisti ja koulutti Etelä-Korean armeijan koko Korean sodan ajan. Korean sodan jälkeen Etelä-Korea perusti Yhdysvaltojen kanssa yhteisen sotilasliiton (ROK-U.S. Alliance).^[4] Vietnamin sodan aikana Etelä-Korean armeija ja merijalkaväenjoukot taistelivat Etelä-Vietnamin ja Yhdysvaltojen rinnalla.

1970-luvulla Park Chung Heen hallinnon ”Yulgok-suunnitelman” (율곡사업) avulla Etelä-Korea alkoi rakentaa itsenäistä ja kansallista puolustusvoimaa.^[5] Nimi on peräisin Joseon-dynastian aikaisesta tiedemiehestä ja kuninkaan neuvonantajasta. Hän oli kutsunut koolle 10 000 miehen armeijan pitääkseen maan turvassa hyökkäyksiltä. Etelä-Korean nopean kasvun aikana 1980-luvulla armeija modernisoitui, ja se hyötyi useista hallituksen rahoittamista teknologiansiirtohankkeista ja kotimaisista puolustuskykyaloitteista. Etelä-Korean teollisuus toimitti 1990-luvulla noin 70 prosenttia armeijan tarvitsemista aseista, ampumatarvikkeista, viestintä- ja muuntyyppisistä laitteista, ajoneuvoista, vaatteista ja muista tarvikkeista, ja vuonna 2022 Etelä-Koreassa oli kaikkiaan 85 puolustusalan urakoitsijaa.^[6]

Nykyään Etelä-Korean asevoimilla on käytössään hyvä yhdistelmä sekä uudenaikaisia että vanhempia perinteisiä aseita. Sen valmiuksiin kuuluu monia kehittyneitä länsimaisia asejärjestelmiä, joita täydentää kasvava ja yhä kehittyneempi kotimainen puolustustuotantoala. Esimerkiksi Korean laivasto on aloittanut tiukan nykyaikaistamissuunnitelman, jossa hyödynnetään vahvaa paikallista laivanrakennusteollisuutta ja jonka tavoitteena on tulla sinivesilaivastoksi 2020-luvulla.^[7]

Korean tasavallan (Etelä-Korea) ja Korean demokraattisen kansantasavallan (Pohjois-Korea) vuonna 1953 allekirjoittama Korean aseleposopimus päätti Korean sodan aktiiviset sotatoimet. Koska Pohjois- ja Etelä-Korea eivät ole allekirjoittaneet virallista rauhansopimusta, Korean tasavallan armeijan oli toteutettava puolustustoimenpiteitä uuden pohjoiskorealaisen hyökkäyksen varalta.

Kylmän sodan aikana Seouliin johtavien ja sieltä lähtevien teiden ja rautateiden sekä Gyeonggin maakunnan sisäisten teiden ja rautateiden päälle rakennettiin erilaisia tankkien barrikadeja. Panssarintorjuntaesteet muodostuvat valtavista betonilohkareista, jotka on asennettu ohuille seinille ja tehty näyttämään väärennetyiltä silloilta ja ylikulkusilloilta, jotka eivät johda mihinkään, vaan niihin on kerätty satoja tonneja romua. Nämä rakenteet on varustettu räjähteillä, ja ne on suunniteltu niin, että Etelä-Korean armeija voi räjäyttää ne ja tiputtaa rojut, jotka tukkivat tiet ja rautatiet. Panssarintorjuntaesteiden lisäksi Etelä-Korean armeija asetti piikkilanka-aidat Han-joen varrelle ja satoja "lohikäärmeenhampaita", avoimille pelloille. 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin suurin osa näistä rakennelmista rakennettiin, tavoitteena oli hidastaa vihollisen panssarivaunuja, joukkoja ja muita ajoneuvoja ja hankkia aikaa eteläkorealaisille siviileille paeta Pohjois-Korean hyökkääviä joukkoja sekä antaa Korean tasavallalle ja Yhdysvaltojen armeijalle mahdollisuus lähettää joukkoja puolustusasemiin. Etelä-Korean puolustusministeriö väittää, että panssarintorjuntaesteet tarkastetaan säännöllisesti turvallisuussyistä, mutta esteissä on halkeamia ja eroosion merkkejä.

Paikallisviranomaiset ja siviilit vaativat nyt panssarintorjuntaesteiden poistamista, koska ne aiheuttavat suuria turvallisuusriskejä, haittaavat kehitystä ja monet uskovat, että ne ovat menettäneet tarkoituksensa. Turvallisuushuolista huolimatta barrikadien purkaminen on monimutkainen asia.^[8]

Koska Pohjois-Korea menetti Venäjän vuonna 1990 ja Kiinan vuonna 1992 antaman turvallisuus- ja taloudellisen tuen, sotilasanalyytikkojen mukaan on epätodennäköistä, että se voisi hyökätä Etelä-Koreaan täysillä maavoimilla. Pohjois-Korea on muuttanut sotilaallista taktiikkaansa ja keskittyy nyt pitkän kantaman ja salaisiin iskuihin.^[9] Erikoisjoukkojen oletetaan käyttävän sota-aikaisia tunneleita tai erilaisia soluttautumiskeinoja, kuten sukellusveneitä, ilmatyynyaluksia, AN-2-lentokoneita ja helikoptereita, tunkeutuakseen etulinjaan ja taka-asemiin ja suorittaakseen hybridioperaatioita iskemällä tärkeimpiin yksiköihin ja laitoksiin, salamurhaamalla avainhenkilöitä ja häiritsemällä taka-asemia.^[10]

27. joulukuuta 2022 Pohjois-Korea lähetti viisi dronea rajan yli, joista yksi saapui Souliin. Kaikki viisi palasivat takaisin pohjoiseen, vaikka viiden tunnin takaa-ajoon osallistui hävittäjiä ja taisteluhelikoptereita ja noin 100 laukausta ammuttiin. KAI KT-1 Woongbi syöksyi maahan, vaikka molemmat miehistön jäsenet jäivät henkiin. Pääesikunta julkaisi lausunnon, jossa se toteaa, että hyökkäyslennokit voidaan pysäyttää. Kyky pysäyttää pienempiä vakoiludroneita on kuitenkin ”rajoitettu”. Vanhempi virkamies Kang Shin-chul sanoi: ”Armeijamme valmistautumattomuus on aiheuttanut suurta huolta kansalle... käytämme aktiivisesti havaintolaitteita, joilla voimme havaita vihollisen lennokin jo alkuvaiheessa, ja käytämme aggressiivisesti iskujoukkoja” Etelä-Korean presidentti Yoon Suk-yeol on ilmoittanut, että Etelä-Korea aikoo sijoittaa uuden sotilasyksikön perustamisen myötä häivedroneihin, jotka voisivat lentää Pohjois-Koreaan.^[11][12]

Etelä-Korean puolustusministeriö ilmoitti uudesta lennokkien torjuntatoimenpiteiden ohjelmasta, johon käytetään noin 560 miljardia wonia seuraavien viiden vuoden aikana. Rahat käytetään neljään uuteen hankkeeseen. Yksi niistä on ilmassa oleva laser, jota käytetään suurempien lennokkien tuhoamiseen, kun taas häirintälaitteita käytetään pienempiin lennokkeihin. Lisäksi perustetaan uusi, kahdesta laivueesta koostuva lennokkien torjuntayksikkö. Laser on jo testiprosessissa, ja sen odotetaan olevan toiminnassa vuonna 2027. Lisätyötä tehdään myös häivehävittäjien ja rakettitorjuntajärjestelmien parissa. Menojen kokonaismäärä seuraavien viiden vuoden aikana on 331,4 biljoonaa. Vertailun vuoksi edellinen puolustusbudjetti viime tilikaudella oli vain 54,6 biljoonaa wonia.^[13]

Korean asevoimien johto on määritelty perustuslaissa. Presidentti on joukkojen ylipäällikkö virkansa puolesta. Sotilaallinen valta kulkee presidentiltä kansalliselle puolustusministerille, jonka on usein oltava (mutta jonka ei ole laillisesti pakko olla) eläkkeellä oleva neljän tähden kenraali. Presidentti ja maanpuolustusministeri vastaavat koko sotilaallisesta organisaatiosta ja ylläpitävät näin armeijan siviilivalvontaa. Maanpuolustusministeri vastaa presidentin määräyksestä sotilasasioista ja valvoo pääesikunnan puheenjohtajaa ja kunkin asevoimien yksikön esikuntapäällikköä.

Sotilasstrategian ja poliittisten asioiden koordinoimiseksi presidentillä on kansallinen turvallisuusneuvosto, jota johtaa kansallinen turvallisuusneuvonantaja.

Pääesikunta koostuu pääesikunnan puheenjohtajasta sekä maavoimien, merivoimien ja ilmavoimien päälliköistä.

Pääesikunnan puheenjohtaja, neljän tähden kenraali tai amiraali, on asevoimien korkein upseeri. Puheenjohtaja avustaa puolustusministeriä operatiivisen komentovallan osalta ja valvoo puolustusministerin määräyksestä puolustusvoimien kunkin yksikön taistelujoukkoja. Operatiivinen johtoketju kulkee suoraan pääesikunnan puheenjohtajalta armeijan, laivaston ja ilmavoimien komentajille. Kunkin puolustushaaran (maavoimat, merivoimat ja ilmavoimat) esikuntapäälliköllä on hallinnollinen määräysvalta omassa osastossaan.^[14]

Korean puolustusvoimat muodostuvat Korean armeijasta, merivoimista ja ilmavoimista. Korean merijalkaväki kuuluu merivoimien alaisuuteen. Korean armeijan reservijoukot ovat reserviosasto.

ROK:n armeija (ROKA) on sotilashaaroista ylivoimaisesti suurin, ja sen henkilöstömäärä oli noin 420 000 vuonna 2020. Tämä on seurausta sekä Korean niemimaan vuoristoisesta maastosta (70 prosenttia on vuoristoa) että Pohjois-Korean vahvasta asemasta, johon kuuluu miljoona sotilasta, joista kaksi kolmasosaa on pysyvästi sijoitettu etulinjaan Korean demilitarisoidun vyöhykkeen läheisyyteen. Nykyinen hallinto on käynnistänyt maan puolustusohjelman, jonka mukaan Etelä-Korea kykenisi torjumaan Pohjois-Korean uhan täysin kotimaisin keinoin noin vuoteen 2030 asti.

Korean merivoimat (ROKN) vastaa meri- ja maihinnousuoperaatioista.^[15] Korean tasavallan laivastossa on noin 70 000 vakituista sotilasta, mukaan lukien 29 000 Korean tasavallan merijalkaväen sotilasta. ROK:n merivoimalla on noin 150 laivaa. Merivoimien ilmailujoukkoihin kuuluu noin 70 lentokonetta.

Korean tasavallan merivoimiin kuuluvat Korean tasavallan merivoiman esikunta, Korean tasavallan laivasto ja Korean tasavallan merijalkaväki. Merivoimien komentaja on Korean tasavallan merivoimien korkein upseeri, ja hän valvoo merivoimien organisoinnin, rekrytoinnin, koulutuksen, varustamisen, toimitusten ja liikekannallepanon toimintaa.

Korean merivoimat on 1990-luvulta lähtien pyrkinyt rakentamaan valtamerilaivastoa suojellakseen meriliikenneyhteyksiä. Amiraali An Pyong-taen toimiessa meirvoimien komentajana presidentti Kim Young-sam tuki merivoimia hyväksymällä merivoimien pitkäaikaisen laivanrakennussuunnitelman. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Korean merivoimat laski vesille paikallisten laivanrakentajien kanssa suurempien ja paremmin varusteltujen sota-alusten pääalukset: Vuonna 2002 laskettiin vesille ROKS Chungmugong Yi Sunshin 4 500 tonnin hävittäjä; vuonna 2005 laskettiin vesille 14 000 tonnin maihinnousualus ROKS Dokdo; vuonna 2006 ROK:n merivoimat laski vesille ROKS Sohn Wonyilin, 1 800 tonnin U214-luokan sukellusveneen. Vuonna 2007 ROK:n merivoimat laski vesille AEGIS-taistelujärjestelmällä varustettujen Sejong the Great-luokan hävittäjien pääaluksen.

Korean laivasto sai vuonna 2016 valmiiksi uuden laivastotukikohdan Jeju-saaren etelärannikolle turvaamaan meriliikenneyhteyksiä.^[16] Merioperaatioiden tukemiseksi ROK:n laivasto otti käyttöön 10 000 tonnin logistiikkatukialus ROKS Soyangin ja laski vuonna 2018 vesille ensimmäisen paikallisesti rakennetun 3000 tonnin sukellusveneen Dosan Ahn Changhon.^[17]

Korean tasavallan merijalkaväki (ROKMC) on Korean tasavallan merivoimien haara, joka vastaa maihinnousuoperaatioista ja toimii myös valmiusjoukkoina ja strategisena reservinä.^[18] ROK:n merijalkaväki, kooltaan 29 000 sotilasta, on organisoitu kahteen divisioonaan ja kahteen prikaatiin. ROK:n merijalkaväellä on noin 300 telaketjuajoneuvoa, mukaan luettuina amfibiovaunut, taistelupanssarivaunut ja itseliikkuva tykistö.

Korean tasavallan merijalkaväen komentaja on kolmen tähden kenraali.

ROK:n ilmavoimat (ROKAF) on nykyaikainen ilmavoima, jolla se voi puolustautua erilaisilta uhkilta, kuten Pohjois-Korean armeijalta. ROK:n ilmavoimilla on noin 450 amerikkalaista taistelulentokonetta. Pohjois-Korean armeijalla on sitä vastoin noin 650 taistelulentokonetta, mutta enimmäkseen vanhentuneita neuvosto- ja kiinalaisperäisiä konetyyppejä.

Korea aloitti vuonna 1997 kotimaisten suihkukoulutuskoneiden kehittämisohjelman. Hanke huipentui lopulta KAI T-50:een, jota kutsutaan ”Golden Eagle” -nimellä ja jota käytetään suihkukoneiden lentäjien koulutuskoneena ja jota nyt viedään Indonesiaan.

Korean tasavallan ilmavoimat ilmoitti myös olevansa kiinnostunut hankkimaan RQ-4 Global Hawk -lennokeita ja Joint Direct Attack Munition -lentopommeja parantaakseen entisestään tiedustelu- ja hyökkäysvalmiuksiaan.

Etelä-Korean hallitus ilmoitti myös suunnittelevansa kotimaisen helikopterituotannon kehittämistä korvatakseen vanhenevat UH-1-helikopterit, joista monet palvelivat Vietnamin sodan aikana.

Etelä-Korean asevelvollisuus velvoittaa 18-28-vuotiaat miespuoliset kansalaiset suorittamaan pakollisen asepalveluksen.^[19] Naisia ei vaadita suorittamaan asepalvelusta, mutta he voivat ilmoittautua vapaaehtoisiksi upseereiksi tao aliupseereiksi.^[20]

Asevelvollisuuden pituus vaihtelee palvelushaaroittain: Armeijasssa tai merijalkaväessä 18 kuukautta, 20 kuukautta merivoimissa ja 21 kuukautta ilmavoimissa.^[21] Upseerit ja aliupseerit palvelevat vapaaehtoisina, ja heidän palvelusaikansa on pidempi kuin varusmiehillä. Kun varusmiehet suorittavat asepalveluksensa loppuun, heidät sijoitetaan automaattisesti reserviin.