Kimmo Haavisto

Kimmo Haavisto (s. 11. toukokuuta 1971, Pori, Suomi) on suomalainen muusikko, säveltäjä, sanoittaja ja tuottaja. Hän on vaikuttanut muun muassa yhtyeissä Nuoret Vihaiset Miehet, Puutarhurit, Iskias, Työläiset, Lemmentaikurit ja GüNz 47. Pisimmän työnsä hän on tehnyt Nuoret Vihaiset Miehet -yhtyeessä, jossa hän on ollut biisintekijänä vuodesta 1989 lähtien. Haavisto on vaikuttanut myös elävänmusiikin yhdistys Karhurock ry:ssä puheenjohtajana sen perustamisesta asti. Vuonna 2013 Haavisto perusti Valerian Music levymerkin joka on julkaissut mm. Nuoret Vihaiset Miehet -yhtyeen tuotantoa.

Diskografia

Nuoret Vihaiset Miehet

Singlet

  • Ässät taistelee / Patasydän (feat. Olli Lindholm) (2003)
  • Kaikki tahtoo / Niinkuin aina (2004)
  • Eksyneet / Niinkuin aina (2005)
  • Tää kesä (ei pääty koskaan) (2007)
  • Sydän on sinivalkoinen (2009)
  • 1989 (painukaa...) (2012)
  • Tänään ollaan kuninkaita (2016)
  • Kahdestaan (2016)
  • Yksin (2016)

Minialbumit

  • Ananasta & Rauhaa (1992)
  • Maanantai klo 4.45 (2001)

Albumit

  • Prrrkele !?! (1994)
  • Maailmanloppua odotellessa (1997)
  • 1989 (2022)

Mukana kokoelmilla

  • Pop Today ("NVM II", "Perjantai 13.päivä")
  • Rock-Pori ("Lenita")
  • Protpori ("Tukehdun", "Ilman sua", 1999)
  • Suomipunkkia 2 -kokoelmalevy ("Hyvästi!", 2002)
  • Sydän on sinivalkoinen - sinivalkoista lätkämusaa ("Sydän on sinivalkoinen", "Patasydän", 2009)

Puutarhurit

EP:t

  • esipuhe. (2002)

Mukana kokoelmilla

  • Satrecs vol.1 (Kuninkaitten kuolema, 2002)

Iskias

Albumit

  • Oikeus ja kohtuus (2008)

Singlet

Kranni Klopit

Singlet

  • Porilaista hulluutta (2015)

Lähteet

Kimmo Haaviston kotisivu

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.