Kfar Masaryk
Kfar Masaryk | |
---|---|
Katukuvaa. | |
Kfar Masaryk | |
Koordinaatit: 32°53′27″N, 35°5′59″E | |
Valtio | Israel |
Hallintoalue | Pohjoinen |
Väkiluku (2018) | 831 |
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo |
Kfar Masaryk (hepr. כפר מסריק, Kfar Masarik) on kibbutsi Israelin pohjoisosassa. Sen asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 831.
Maantiede
Kfar Masaryk sijaitsee Israelin pohjoisosassa Haifanlahden alueella hieman Akkon kaupungista etelään. Vieressä kulkee Na'amanin puro.[1]
Historia
Kfar Masaryk perustettiin vuonna 1938. Sen ensimmäiset asukkaat olivat juutalaisia siirtolaisia Tšekkoslovakiasta, jonka ensimmäisen presidentin Tomáš Masarykin mukaan kibbutsi sai nimensä. Na'amanin suulla jouduttiin kibbutsin perustamiseksi tekemään kuivatustöitä.[1]
Talous
Kfar Masarykin asukkaat harjoittavat maataloutta ja alueella kasvatetaan esimerkiksi viljaa, hedelmäpuita, maitokarjaa ja siipikarjaa. Alueella harjoitetaan myös kalastusta. Kfar Masarykissä on pienimuotoista teollisuutta kuten pahvi- ja elektroniikkateollisuutta.[1]
Väestö
Kfar Masarykin asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 831.[2] Vuonna 2002 vastaava lukema oli 592 ja vuonna 1967 480.[1]
Lähteet
- ↑ a b c d Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 12 Kat-Lie, s. 62. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
- ↑ List of localities, in Alphabetical order (pdf) (Kefar Masaryk) Central Bureau of Statistics. Viitattu 28.7.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kfar Masaryk Wikimedia Commonsissa