Karoliina Kantelinen

Karoliina Kantelinen
Henkilötiedot
Syntynyt1975
Uusikaupunki
Muusikko
Laulukielet suomi
Tyylilajit kansanmusiikki
Soittimet laulu, kantele
Yhtyeet Värttinä, Ket­su­rat, Otawa, Philomela
Aiheesta muualla
Kotisivut
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Karoliina Kantelinen (s. 1975 Uusikaupunki[1]) on suomalainen laulaja, kansanmusiikin opettaja ja etnomusikologi. Joulukuusta 2012 lähtien hän on ollut yksi Värttinän laulajista.[2]

Kantelinen on alun perin opiskellut Milanossa oopperalaulajaksi, mutta vaihtanut myöhemmin kokonaan kansanmusiikkiin. Hän on myös opiskellut musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa ja tekee väitöskirjaa Sibelius-akatemiaan. Kansanmuusikkona Kantelinen on erikoistunut vienankarjalaiseen joikuun sekä itkuvirsiin.[1] Värttinässä hän lauloi ensimmäistä kertaa jo vuosina 2002–2004,[3] jolloin Kantelinen toimi sijaislaulajana yhtyeen kiertueilla. Joulukuussa 2012 hän korvasi Värttinästä erotetun Johanna Virtasen.[2]

Värttinän lisäksi Kantelinen on laulanut muun muassa Philomela-naiskuorossa, Ketsurat-lauluyhtyeessä, Sari Kaasisen johtamassa Otawassa sekä Sakari Kukon No One's Land -yhtyeessä. Lisäksi hän on esiintynyt duona useiden artistien kuten Ilkka Heinosen ja Susan Ahon kanssa.[4] Ensimmäisen sooloalbuminsa Kantelinen julkaisi vuonna 2008.[5]

Karoliina Kantelisen veli on elokuvasäveltäjä Tuomas Kantelinen.[6] Hänen lauluaan kuullaan muun muassa elokuvissa Suden vuosi ja Arn – Temppeliritari.

Diskografia

Sooloalbumit

  • Ellös huolta huomisesta (2008)

Philomela

  • Rakkaus repii jäsenet (1999)
  • Tuulen nostatus (2000)
  • Mieli (2004)

Ketsurat

  • Pari šanua (2005)
  • Ilokielet ennällähän (2011)

Sari Kaasinen & Otawa

  • Mie kun (2006)

Vierailevana artistina

Lähteet

  1. a b Kuka – Karoliina Kantelinen 22.12.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 13.9.2014.
  2. a b Karoliina Kantelinen on Värttinän uusi laulaja 11.12.2012. Karjalainen. Arkistoitu 13.9.2014. Viitattu 13.9.2014.
  3. CV Karoliina Kantelisen kotisivut. Viitattu 13.9.2014.
  4. MUSIC Karoliina Kantelisen kotisivut. Viitattu 13.9.2014.
  5. Kantelinen Karoliina: Ellös huolta huomisesta (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen Kansanmusiikkiliitto. Viitattu 13.9.2014.
  6. Karoliina Kantelinen BBC Music. Viitattu 13.9.2014.
  • n
  • k
  • m
Värttinä
Studioalbumit
Livealbumit
  • 6.12.
Kokoelmat
Singlet
  • ”Marilaulu”
  • ”Miinan laulu”
  • ”Miinan laulu (Evinrudemix)”
  • ”Kylä vuotti uutta kuuta”
  • ”Pihi neito”
  • ”Tumala”
  • ”Mie tahon tanssia”
  • ”Tuulilta tuleva”
  • ”Ottajat”
  • ”Omani”
  • ”Emoton”
  • ”Sanat”
  • ”Nahkaruoska”
  • ”Tuulen tunto”
  • ”Riena”
  • ”Tuuterin tyttäret”
  • ”Lasetus”
DVD:t
  • Archive Live
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Saksa
  • Suomi (KANTO)
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.