Kari Karhunen

Kari Karhunen
Henkilötiedot
Syntynyt12. huhtikuuta 1915
Kuollut17. syyskuuta 1992 (77 vuotta)
Kansalaisuus Suomi
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Rolf Nevanlinna
Tutkimusalue matematiikka, tilastotiede
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Kari Onni Uolevi[1] Karhunen (12. huhtikuuta 1915 – 17. syyskuuta 1992[2]) oli suomalainen matemaatikko, tilastotieteilijä ja yritysjohtaja. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi 1971.[1] Matemaatikkona hänet muistetaan Karhusen ja Loèven teoreemasta ja muunnoksesta. Hän väitteli Helsingin yliopistossa vuonna 1947 otsikolla Über lineare Methoden in der Wahrscheinlichkeitsrechnung ohjaajanaan Rolf Nevanlinna.[3] Hän toimi sittemmin lehtorina Helsingin yliopistossa.

Karhusen vanhemmat olivat osuustoimintaliikkeen parissa toiminut juristi, järjestöjohtaja Onni Karhunen ja Kerttu Maria Palojärvi.[4]

Karhunen jätti akateemisen uran varhain ja pestautui vakuutusyhtiö Suomen palvelukseen vuonna 1940.[5] Karhunen valittiin vuonna Matematiikkakonekomitean jäseneksi. Komitea selvitti "matematiikkakoneiden" (nykykielellä tietokoneiden) tarvetta, hankintaa ja rakentamista, ja sen työ johti ESKO-tietokoneen kehittämiseen. Suomi-yhtiö oli yksi komitean rahoittajista.[6]

Karhunen valittiin Suomi-yhtiön toimitusjohtajaksi vuonna 1962.[5]

Lähteet

  1. a b Kuka kukin on 1978. Otava, 1978. Projekt Runeberg
  2. Kuolleita suomalaisia. Mitä Missä Milloin 1994 s. 147. Otava 1993 ISBN 951-1-12765-9
  3. Karhunen Kari Mathematics Genealogy Project. Viitattu 7.12.2014.
  4. Y. R. Mäkihovi (toim.): Uranuurtajia ja rakentajia. Osuustoimintamiesten elämäkertoja, s. 133-146. Helsinki: Pellervo-Seura, 1950.
  5. a b Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi 1890-1971 (doc) ELKA. Arkistoitu 9.12.2014. Viitattu 7.12.2014.
  6. Mikkola A: ESKO – ensimmäinen suomalainen tietokone (PDF) (Seminaarityö: Tietojenkäsittelytieteen historia, s. 5) HY, Tietojenkäsittelytieteen laitos. Viitattu 7.12.2014.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Saksa
  • Suomi (KANTO)
  • Alankomaat
Tieteilijät
  • MathSciNet
  • Mathematics Genealogy Project
  • zbMATH
Muut
  • IdRef