Jumalan kämmenellä
Jumalan kämmenellä on lastenlaulu, jonka on säveltänyt ja sanoittanut Pirkko Halonen (1926–1997). Laulun sävel ja ensimmäinen säkeistö ovat vuodelta 1968 ja toinen säkeistö vuodelta 1984. Kaksi vuotta toisen säkeistön kirjoittamisen jälkeen laulu liitettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjaan numerolla 499.[1]
"Jumalan kämmenellä" on käännetty suomalaiselle viittomakielelle[2], ja lauluun on tehty laululeikki[3]. Laulu on ilmestynyt myös ruotsiksi vuonna 1991 Hemmets bönbok -kirjassa ("Trygg är varenda fågel"). Käännöksen on tehnyt Barbro Näse[4]. Laulu on virtenä numerolla 744 Ruotsin kirkon virsikirjassa suomen- ja ruotsinkielisenä.[5]
Sanat
1. Jumalan kämmenellä | 2. Jumala meitä kutsuu |
Katso myös
- Luettelo Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan virsistä
Lähteet
- ↑ a b 499 Jumalan kämmenellä www.virsikirja.fi. Viitattu 4.10.2020.
- ↑ Kuurojen Lähetyksen vuosijuhla Kuopiossa Kuopion seurakunnat. 21.3.2017. Viitattu 4.10.2020.
- ↑ Gauffin-Kostilainen, Denise, Leponiemi-Pirhonen, Pirkko & Hämäläinen, Sirpa: VeisuuAstia. Virikevihko Pirkkalan seurakunta. 2010, s. 13. Viitattu 4.10.2020.
- ↑ Inger Sjöberg (red): Hemmets bönbok, s. 15. Församlingsbörbundets förlags AB. ISBN 951-550-415-5. (ruotsiksi)
- ↑ Ruotsin kirkon virsikirja. Verbum förlag, 2003. ISBN 91-5256-5510-5.
Aiheesta muualla
- Virsi 499 viittomakielellä
- Siinan TaikaStudio: Jumalan kämmenellä -laululeikki