Jordan Belfort

Jordan Belfort vuonna 2010.

Jordan Belfort (s. 9. heinäkuuta 1962 Queens, New York) on yhdysvaltalainen entinen pörssimeklari. Hän ansaitsi pörssiyhtiöllään Stratton Oakmontilla 1990-luvulla omaisuuksia, kunnes hänet tuomittiin vankilaan petoksista ja rahanpesusta.[1]

Elämä ja ura

Belfort syntyi New Yorkissa kahden juutalaisen kirjanpitäjän perheeseen.[2] Nuorena aikuisena 1980-luvulla hän johti liha- ja mereneläväfirmaa. Sen kaaduttua Belfort ryhtyi myymään osakkeita pankkiiriliikkeessä vuonna 1987. Hän perusti vuonna 1989 pörssivälittäjä Stratton Oakmontin, joka ansaitsi miljoonia huijaamalla asiakkaitaan. Työtoverinsa Danny Porushin kanssa Belfort käytti ”pump and dump” -menetelmää, jossa välittäjät tyrkyttivät pahaa-aavistamattomille asiakkaille osakkeita, jolloin niiden arvo nousi, minkä jälkeen yhtiö myi omat osuutensa suurella voitolla.[1]

Rikastunut Belfort eli leveästi. Hän osti kartanon, urheiluautoja ja muita kallita tavaroita. Hänestä tuli myös huumeriippuvainen, ja erityisen mieltynyt hän oli Quaaludeihin. Belfortin huumeidenkäyttö johti useisiin onnettomuuksiin, kuten helikopterionnettomuuteen ja jahdin uppoamiseen, sekä avioeroon. Belfort rohkaisi myös yhtiönsä työntekijöitä elämään holtittomasti.[1]

Viranomaiset kävivät vuonna 1992 Stratton Oakmontin kimppuun epäillen sitä petoksista ja pörssikurssien manipuloinnista. Yhtiö teki vuonna 1994 sopimuksen viranomaisten kanssa, johon kuului sakko ja Belfortille ikuinen kielto työskennellä arvopaperialalla. Arvopaperikauppiaiden kansallinen yhdistys erotti Stratton Oakmontin vuonna 1996. Yhtiö määrättiin lakkautettavaksi, jotta sen sakot ja sopimukset saataisiin maksettua.[1]

Belfort myönsi vuonna 1999 syyllisyytensä arvopaperipetokseen ja rahanpesuun. Hän sai vuonna 2003 110 miljoonan dollarin sakot ja neljän vuoden tuomion, josta hän istui 22 kuukautta.[1]

Vuonna 2008 Belfort julkaisi muistelmansa The Wolf of Wall Street. Martin Scorsese ohjasi kirjasta samannimisen elokuvan, jossa Belfortia näyttelee Leonardo DiCaprio. Vuonna 2009 Belfort julkaisi muistelmilleen jatko-osan Catching the Wolf of Wall Street.[1]

Belfortin nykyinen yritys tarjoaa myyntikoulutusta ja motivaatiopuheita. Belfort väittää olevansa kaidalla polulla.[1]

Avioliitot

Belfort on ollut naimisissa kahdesti tai kolmesti. Ensimmäinen liitto Denise Lombardon kanssa kesti vuodesta 1985 vuoteen 1991. Belfort meni vuonna 1991 naimisiin lontoolaissyntyisen mallin Nadine Caridin kanssa. He saivat kaksi lasta ja muuttivat erilleen vuonna 1998. Belfort meni joidenkin lähteiden mukaan naimisiin vuonna 2008 Anne Koppen kanssa, ja he erosivat 12 vuoden jälkeen.[3]

Bibliografia

  • The Wolf of Wall Street (2007)
  • Catching the Wolf of Wall Street: More Incredible True Stories of Fortunes, Schemes, Parties, and Prison (2009)
  • Way of the Wolf: Become a Master Closer with Straight Line Selling (2017)

Lähteet

  1. a b c d e f g Jordan Belfort Biography. 27.5.2021. A&E Television Networks. Viitattu 8.9.2024.
  2. Talia Lavin: DiCaprio defends ‘Wolf of Wall Street’ 31.12.2013. Jewish Telegraphic Agency. Viitattu 8.9.2024.
  3. Caroline Peacock: Wolf of Wall Street – Who are Jordan Belfort’s ex wives? The Sun. 28.9.2021. Viitattu 8.9.2024.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Japani
  • Tšekki
  • Kreikka
  • Alankomaat
  • Puola
  • Portugali
Tieteilijät
  • CiNii
Henkilöt
  • Deutsche Synchronkartei
  • Trove
Muut
  • IdRef