Hildegard Lächert

Hildegard Martha Luise Lächert (19. maaliskuuta 1920 Berliini – 14. huhtikuuta 1995) oli saksalainen keskitysleirivartija.^[1]

Lächert syntyi nuorimpana kolmesta sisaruksesta. Hän kuului vuoteen 1936 asti Bund Deutscher Mädeliin. Hän työskenteli NS-Volkswohlfahrtin palveluksessa, sotilassairaalan sairaanhoitajana ja Heinkelin tehtaalla. Lächert synnytti pojan 28. elokuuta 1939 ja tyttären 3. huhtikuuta 1941. Lasten isä Walter Hinnrichs katosi rintamalla vuonna 1942 ja julistettiin kuolleeksi. 1. huhtikuuta 1942 Lächert kutsuttiin palvelukseen Ravensbrückin keskitysleirille. Hänet siirrettiin 15. lokakuuta 1942 Lubliniin, jossa hän työskenteli Alter-Flughafenin työleirillä. Hän vietti joitain viikkoja sotilassairaalassa punataudin ja pilkkukuumeen johdosta. Lächertiin kohdistettiin Lublinissa työskentelyn aikana kolme kurinpidollista seuraamusta. Syyskuussa 1943 Lächert vapautettiin Majdanekin keskitysleirin vartijan tehtävistä raskauden takia. Hänelle syntyi maaliskuussa 1944 Berliinissä poika, joka kuoli heti syntymänsä jälkeen. Huhtikuussa 1944 Lächert värvättiin Auschwitziin. Hän palveli Rajskon ja Budyn alaleireillä, kunnes tuli syksyllä 1944 vapautetuksi tehtävistä sairauden takia.^[1]

Tammikuusta toukokuun alkuun 1945 Lächert työskenteli Gestapon toimistolla Bolzanossa. Hän oli viikkojen ajan yhdysvaltalaisten vankina ja asui vapauduttuaan Kärntenissä Itävallassa. Hän palveli yhdysvaltalaisia sotilaita sairaanhoitajana. Heinäkuussa 1945 Lächert palasi Berliiniin, jossa hän työskenteli amerikkalaisessa sairaalassa saman vuoden lokakuuhun saakka. Tämän jälkeen Lächert palasi Itävaltaan, jossa hänet pidätettiin 30. maaliskuuta 1946 ja siirrettiin brittiläisille miehitysviranomaisille. Lächert oli internoituna Paderbornissa ennen siirtoaan Puolaan 26. joulukuuta 1946. Lächert oli yksi syytetyistä Auschwitz-oikeudenkäynnissä Krakovassa. Pääsyytettyjä olivat komentaja Arthur Liebehenschel ja muut korkea-arvoiset SS-upseerit. Lächert todettiin 22. joulukuuta 1947 syylliseksi vankien kaltoinkohteluun, hakkaamiseen ja ryöstöön Majdanekin, Rajskon ja Budyn leireillä. Hänet tuomittiin 15 vuoden vankeusrangaistukseen, josta hänet armahdettiin 7. joulukuuta 1956. Lächert vietti aikaa palautus-, siirto- ja pakolaisleireillä puolentoista vuoden ajan ennen paluutaan Saksaan, jossa hän asettui Walldorfiin ja sitten Heidelbergiin. Hänen poikansa muutti Norjaan, katkaisi välit äitiinsä ja vaihtoi sukunimensä. Tytär palasi Berliiniin eikä pitänyt yhteyttä äitiinsä.^[1] Lächert tuli CIA:n värväämäksi vuonna 1956. Hänet siirrettiin Bundesnachrichtendienstin palvelukseen vuonna 1957, mutta hän herätti huomiota puheliaisuudellaan ja tuli siirretyksi syrjään.^[2] Lisäksi Lächert teki sekalaisia työtehtäviä Heidelbergissä ennen muuttamista kesäkuussa 1973 Reichartshauseniin, jossa hän työskenteli avustajana lelutehtaalla.^[1]

24. elokuuta 1973 Lächert tuli ensimmäisen kerran pidätetyksi Majdanekin keskitysleirin tapahtumista. Hän asettui eurovaaliehdokkaaksi pienen äärioikeistopuolue^[2] Arbeitsgemeinschaft Nation Europan listoille. Lächert palautettiin vankilaan 13. kesäkuuta 1979 pakoriskin johdosta ja tuomittiin 1981 kahdentoista vuoden vankeusrangaistukseen. Todistajanlausunnoissa viitattiin jatkuvaan voimankäyttöön ja äärimmäiseen väkivaltaan, kuten ruoskintaan ja koirien päästämiseen vankien kimppuun. Oikeus ei kuitenkaan pitänyt Lächertiä erityisen motivoituneena työhönsä toisin kuin Hermine Braunsteineria.^[1] Lächert katsottiin syylliseksi kahteen syytekohtaan, jotka koskivat vankien valitsemista murhattaviksi ja lasten houkuttelua ajoneuvoihin, joilla heitä kuljetettiin murhattaviksi.^[2][1] Yksittäisiin murhiin hänellä ei katsottu olleen suoraan osuutta.^[2]

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Saksa Puola Henkilöt Deutsche Biographie