Helmer Selin

Helmer Selin (19. heinäkuuta 1920 Hartola – 17. kesäkuuta 2017 Jyväskylä) oli suomalainen kuvataiteilija, runoilija, opettaja ja taidekriitikko.[1]

Selin kävi Korpilahden Heinosniemen supistetun kansakoulun ja hän oli sitten kolme vuotta metsä- ja uittotöissä kunnes hän hakeutui vuonna 1937 opiskelemaan Viipurin Taiteenystäväin piirustuskouluun Rurik Lindquistin johdolla. Syksyllä 1939 Selin ilmoittautui vapaaehtoisena puolustusvoimien palvelukseen ja talvisodan jälkeen hän oli varusmiespalveluksessa kotiutuen keväällä 1941. Jatkosodassa Selin oli partiomiehenä ja tunnustelijana ja hän haavoittui kaksi kertaa. [2]

Sotien jälkeen Selin toimi kuvataideopettajana ja järjesti taidekursseja. Hän oli läänin taidetoimikunnan jäsenenä ja taidekilpailujen arvostelijana sekä toimi taidenäyttelyiden kokoajana, rakentajana ja esittelijänä. Ensimmäisen oman taidenäyttelynsä Selin piti Jyväskylässä 1945. Hän maalasi öljy- ja akryylivärimaalauksia ja teki veistoksia pääasiassa puusta ja betonista. Hän oli aluksi maisemamaalauksissaan ekspressionisti mutta siirtyi sitten 1960-luvulle tultaessa kohti nonfiguratiivista ilmaisua. Selin teki useita opintomatkoja Välimeren maihin ja erityisesti Italiaan ja siellä Firenzeen.[2]

Kuvataiteilijana Selin oli tunnettu etenkin ekspressionistisista Päijänne-maalauksistaan joita hän teki kankaalle ja höyläämättmälle puulle. Selinin Päijänne-aiheinen runoelma Suuren järven laulu ja runoja vuodenkierrosta voitti Keski-Suomen taidetoimikunnan kirjallisuuskilpailun runosarjan 1972.[3]

Teoksia

  • Pupuhuhdan koulun betonipupuveistos
  • Ylisjärvi-maisema, Putkilahden Osuuspankin konttori
  • Akryylityö "Golgatan maanjäristys" Halssilan kirkon alttarilla
  • Korpilahden vaakuna
  • Jalkaväkirykmentti 48:n muistokivi Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampusalueella. 1995

Kirjallista tuotantoa

  • Helvetin sukupolvi : runomuotoisia sotakertomuksia ja elämystaltiointeja. Atena kustannus, Jyväskylä 1987
  • Reino Rinne : Lapin rauha : retkiä Lapissa kesällä 1946 ; kuvitus Helmer Selin. Karhu-kirjat, Kuusamo 1991
  • Haikusaunan haikuja. Atena, Jyväskylä 1993, 2. painos 2003
  • Risto Vuolle-Apiala : Savusauna ; kuvat Risto Vuolle-Apiala, runot Helmer Selin. Rakennusalan kustantajat, Helsinki 1993, 6. painos 2003
  • Suuren järven laulu : runoja vuoden kierrosta. Kopijyvä, Jyväskylä 1995
  • Suuren järven laulu ja muita kirjoitelmia. Artipictura, Espoo 2007

Lähteet

  1. Helmer Selin 1920–2017, Helsingin Sanomat Muistot 29.7.2017 (Tilaajille)
  2. a b Kai Kajander : Helmer Selin (1920– ) : Taide kuuluu kaikille (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Kirjasampo : Helmer Selin

Aiheesta muualla

  • Elävä muisti : Kuvataiteilija Helmer Selin. Mainostelevision Nelostie-sarjassa tavataan vuonna 1965 Korpilahdella Hugo Ahlbergin johdolla kuvataiteilija Helmer Selin
  • Teivas Oksala : Helmer Selin 90 vuotta, Putkilahden kylälehti 8/elokuu 2010
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)