Gotanda

Megurojoki Gotandassa
Kartta
Gotanda

Gotanda (jap. 五反田) on alue Tokiossa Shinagawan erillisalueen pohjoisosassa. Se on kasvanut vilkkaan Gotandan rautatieaseman ympärille. Aseman kautta kulkee muun muassa Yamanote-ympyrälinja, joka jakaa alueen kahteen osaan. Linjan länsipuolella sijaitsee Nishi-Gotandan kaupunginosa (’Länsi-Gotanda’), itäpuolella Higashi-Gotandan kaupunginosa (’Itä-Gotanda’). Alueen läpi itään Tokionlahden suuntaan virtaa Megurojoki.[1][2]

Gotandan rautatieasema on liikenteen solmukohta, jonka ympäristössä sijaitsee liike- ja huvittelualueita. Aseman pohjoispuolisella ylängöllä on yläluokkaisia asuinalueita. Nishi- ja Higashi-Gotandan kaupunginosien yhteenlaskettu pinta-ala on 1,94 neliökilometriä,[3] ja niissä on yhteensä noin 26 000 asukasta (elokuussa 2024).[4]

  • Gotandan rautatieasema vuonna 1936
    Gotandan rautatieasema vuonna 1936
  • Näkymä Gotandan rautatieasemalta vuonna 1990
    Näkymä Gotandan rautatieasemalta vuonna 1990
  • Kamurozakan kirsikankukkia
    Kamurozakan kirsikankukkia
  • Gotandan kaupunkikuvaa
    Gotandan kaupunkikuvaa

Liikenne

Gotandan alueen keskellä sijaitsee Gotandan rautatieasema, merkittävä risteysasema. Sitä palvelevat JR Higashi-Nihonin Yamanote-linja, Tōkyū-rautatieyhtiön Ikegami-linja ja Toei-metron Asakusa-linja. Lisäksi alueen länsiosassa sijaitsee Fudōmaen asema, jolla pysähtyy Tōkyūn Meguro-linja, ja itärajalla Ōsaki-hirokōjin asema, jolla pysähtyy Ikegami-linja.[2]

Gotandan läpi kulkevat pohjois–eteläsuunnassa Tokion pääkaupunkimoottoritien linja 2 eli Meguro-linja ja Japanin valtatie 1 eli Sakurada-dōri. Muihin pääkatuihin lukeutuu Tokion prefektuurintie nro. 317 eli Yamate-dōri.[1][2]

Lähteet

  1. a b 日本大百科全書 / ブリタニカ国際大百科事典 小項目事典: 五反田 Kotobank. Viitattu 1.9.2024.
  2. a b c 日本地図 東京都 品川区 西五反田5丁目 Mapion. Viitattu 1.9.2024.
  3. 令和2年国勢調査 東京都区市町村町丁別報告 品川区Excel(501KB) 東京都総務局統計部. Viitattu 1.9.2024.
  4. 世帯と人口‐例月表 【地区別、町丁別、地域センター別】令和6年分データ 2024年8月1日現在 Shinagawa City. Viitattu 1.9.2024.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gotanda Wikimedia Commonsissa


  • n
  • k
  • m
Shinagawan erillisalue
Shinagawan alue
  • Higashi-Shinagawa
  • Hiromachi
  • Kita-Shinagawa
  • Minami-Shinagawa
  • Nishi-Shinagawa
Shinagawan symboli
Ōin alue
  • Higashi-Ōi
  • Katsushima
  • Minami-Ōi
  • Nishi-Ōi
  • Ōi
Ōsakin alue
  • Higashi-Gotanda
  • Kami-Ōsaki
  • Nishi-Gotanda
  • Ōsaki
Ebaran alue
  • Ebara
  • Futaba
  • Hatanodai
  • Higashi-Nakanobu
  • Hiratsuka
  • Koyama
  • Koyamadai
  • Nakanobu
  • Togoshi
  • Yutakachō
Yashion alue
  • Higashi-Yashio
  • Yashio
Muita alueita
  • Gotanda
  • Odaiba