Fredrik Eimele
Fredrik Eimele (Fredric Eimelé) (28. syyskuuta 1804 Vaasa – 24. tammikuuta 1871 Tukholma) oli suomalais-ruotsalainen kieltenopettaja, muusikko ja säveltäjä.
Henkilöhistoria
Eimelen isoisä oli Aejmelaeus-sukuinen Kalannin kirkkoherra Johan Aejmelaeus[1] ja hänen vanhempansa olivat lääketieteen tohtori Kristian Aejmelé ja Charlotta Elisabet Fluur. Hän tuli ylioppilaaksi 1821 ja filosofian maisteriksi 1827 ja väitteli samana vuonna filosofian tohtoriksi. Eimele opiskeli ulkomailla useita vuosia kieliä ja musiikkia, kunnes asettui Tukholmaan 1834. Hän toimi ensin Karlbergin sotakorkeakoulun opettajana ja sitten ruotsin ja uusien kielten opettajana teknillisessä alkeiskoulussa Boråsissa 1856–1870.[2]
Taiteellinen tuotanto
Eimele sävelsi orkesteriteoksia, muunnelmateoksen viululle ja orkesterille, jousikvarteton, yli kaksikymmentä yksinlaulua, ainakin kuusitoista mieskuorolaulua sekä viulusävellyksiä. Hän julkaisi myös useita oppikirjoja ja musiikkitutkielmia.[2] Käsikirjoituksena on säilynyt Eimelen tutkielma Beethovens sinfonier, tekniskt estetisk skildring, jota säilytetään Tukholman musiikkiakatemian kirjastossa, sekä kaksi sävelmää Maamme -lauluun.[1]
Lähteet
- ↑ a b Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 2, p.
- ↑ a b Klemetti, Heikki: Fredrik Eimele, s. 38-43. Teoksessa: Ranta, Sulho (toim.), Suomen säveltäjiä. Porvoo: WSOY, 1945.
| ||||||||||||||
