Ekspressiivinen taideterapia
Ekspressiivinen taideterapia on monitaiteellinen taideterapian laji jossa yhdistellään useita eri ilmaisumuotoja esimerkiksi musiikkia, teatteria, runoutta, tanssia tai muuta taidelajia. Taideterapiassa käytetään yleensä vain yhtä taidelajia. Ekspressiivistä taideterapiaa käytetään ryhmä- tai yksilöterapiassa. Siinä käytetään luovaa prosessia ongelmien analysointiin ja ratkaisemiseen. Hyötyäkseen terapiasta ei tarvitse olla taiteellista taustaa tai koulutusta.[1]
Historia
Ekspressiivinen taideterapia sai alkunsa USA:ssa Lesley Universityssa, Bostonissa 1970-luvulla ryhmä taiteilijoita ja terapeutteja joihin kuuluivat myös Paolo Knill ja Shaun McNiff.[2]
Teoreettinen viitekehys
Ekspressiivinen taideterapia ei nojaa mihinkään psykoterapeuttiseen viitekehykseen vaan on fenomenologinen (ilmiöpohjainen) menetelmä. Terapeutti ei tulkitse asiakkaan/potilaan tekemiä teoksia, vaan asiakas/potilas itse tekee tulkinnat ja merkityksen annot. Terapeutti auttaa prosessia kysymyksillä, jotka auttavat havainnoimaan prosessia ja kehollisia ja tunneaistimuksia. Työskentely kehollisesti ja aistisesti pelkän tunteista ja kokemuksista puhumisen sijaan antaa tilaa työstää kokemuksia ja tunteita ilman järkeistämistä ja logiikkaa. Luovuudelle on tilaa, jolloin tekijän kokemukseksi voi nousta asioita, joihin järkeilyllä ja logiikalla ei pääse. Tämä tunnetaan ekspressiivisessä taideterapiassa ns. poieettisena tietona, eli tekemällä saavutettavana tietona.
Kehittäjät
Keskeisimpiä nimiä ekspressiivisessä taideterapiassa ovat Paolo Knill, Shaun McNiff, Steven K. Levine, Ellen G. Levine, Margo Fuchs, Marcus Scott-Alexander.
Keskeisiä käsitteitä
- Low skill -high sensitivity
- Art as a way of knowing
- Trust the process
- Play space -leikin tila
- Poieettinen tieto
Opiskelu
- EGS
- Muurlan opisto
- Inartes -instituutti
Lähteet
Aiheesta muualla
- Klammer, Shelley: Expressive Art Inspirations Expressive Art Workshops. Viitattu 24.12.2019. (englanniksi)
- Cathy Malchiodi: Expressive Arts Therapy: A Creative Career Path Psychology Today. 29.7.2014. Viitattu 24.12.2019. (englanniksi)