Daniel Olin

Tämä artikkeli kertoo toimittajasta. Samannimisestä televisio-ohjelmasta on oma artikkelinsa.

Daniel Olin (s. Turku) on suomenruotsalainen toimittaja, joka on työskennellyt Yleisradiossa 2000-vuosikymmenen puolestavälistä alkaen. Hän toimitti vuosina 2019–2022 omaa nimeään kantavaa television keskusteluohjelmaa[1]. Hän on työskennellyt myös Ylen ruotsinkielisissä tv-uutisissa ja Ylen ruotsinkielisenä kirjeenvaihtajana Brysselissä 2015–2018.[2][3][4]

Turussa varttunut Olin valmistui vuonna 2008 valtiotieteen maisteriksi Åbo Akademista.[5] Yle-uransa hän aloitti urheilutoimittajana.[2]

Syksyllä 2022 Daniel Olin siirtyi Ylen ruotsinkieliseksi kirjeenvaihtajaksi Yhdysvaltoihin.[6]

Lähteet

  1. Uutisankkurina tunnettu Daniel Olin haastattelee yhteiskunnallisesti merkittäviä henkilöitä vaikeitakaan aiheita kaihtamatta Seura.fi. 7.4.2019. Viitattu 21.2.2021.
  2. a b Daniel Olin ny Europakorrespondent för Svenska Yle svenska.yle.fi. Viitattu 21.2.2021.
  3. Daniel Olin aloittaa Svenska Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtajana, Yleisradio 12.11.2014. Viitattu 8.10.2016.
  4. Rikhard Husu Svenska Ylen uudeksi Eurooppa-kirjeenvaihtajaksi 15.3.2018. Yleisradio. Viitattu 26.6.2021.
  5. Sommargästen Daniel Olin: "Jag behöver inte Grekland när jag har Åboland" | Åbo Underrättelser abounderrattelser.fi. Viitattu 21.2.2021.
  6. Kertoi itse näin Daniel Olin -keskusteluohjelmansa viimeisen jakson lopuksi 17.4.2022.

Aiheesta muualla

  • Keskustelusarja Daniel Olin Yle Areenassa
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Ritva