Broilertalo

Broilertalo Oy oli siipikarja-alan yritys, jonka perustivat vuonna 1981 Lounais-Suomen Osuusteurastamo ja Satahämeen Osuusteurastamo yhdessä. Investointi muodosti jatkumon osuuskuntien 1960-luvun alussa aloittamalle broileriliiketoiminnalle.

Broilertalon varsinainen toiminta alkoi vuonna 1983, jolloin sille valmistui Säkylään tuotantolaitos.

Siipikarjanlihan käyttö Suomessa kasvoi voimakkaasti, ja se rohkaisi yhtiön omistajia merkittävään yrityskauppaan maaliskuussa 1993. Broilertalo Oy osti Cultor-konserniin kuuluneen Kariniemi Oy:n siipikarjaliiketoiminnan. Yrityskaupan seurauksena Broilertalon tuotantovolyymi kaksinkertaistui, ja yhtiön markkinaosuus nousi noin 50 %:iin.

Broilerien teurastukset ja paloittelu keskitettiin Euraan, samoin yhtiön pääpaikka. Teurastamolta vapautuneisiin tiloihin Säkylässä asettui HK Ruokatalon (nyk. HKScan Finland) valmisruokatehdas. Vuodesta 2007 tilat ovat uudistettuna olleet Länsi-Kalkkuna Oy:n kalkkunateurastamona.

Pyhäjärvi-seudun kunnille Broilertalo oli merkittävä yhteistyökumppani ja työllistäjä. Sen palveluksessa oli 223 henkeä (v. 1992) ja 759 henkeä (v. 2003).

HK Ruokatalo Oy:n tytäryhtiönä Broilertalo vastasi konsernin kotimaan siipikarjaliiketoiminnasta. Maaliskuussa 2005 Broilertalo fuusioitiin HK Ruokataloon ja sen tuotantolaitoksista tuli HK Ruokatalon tuotantolaitoksia.

Lähteet

  • Puro, Laura ja Åberg, Veijo: Lihatalonpojat ja heidän yhtiönsä. LSO, HKScan ja liha-alan muutos. Porvoo 2012. ISBN 978-951-37-6368-8. Sivut 162–165, 263.
  • Toivio, Hilja: Suomen broilerituotannon historia 1959–2009. Sastamala 2009. ISBN 978-952-92-6042-3. Sivut 121–123.
  • HKScanin historiaa (Arkistoitu – Internet Archive), vuodet 1983 ja 1993.