Bernhard Sekles

Bernhard Sekles

Bernhard Sekles (20. maaliskuuta 1872 Frankfurt am Main – 8. joulukuuta 1934 Frankfurt am Main) oli saksalainen säveltäjä, kapellimestari ja musiikkipedagogi.[1]

Sekles oli keskeinen vaikuttaja Saksan musiikkielämässä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Hän perusti vuonna 1928 Hochin konservatorion johtajana Frankfurt am Mainissa toimiessaan ensimmäisen akateemisen ohjelman jazzin tutkimuksessa.[2] Hän johti konservatoriota vuosina 1923–1933.[1] Jazzosaston johtoon nimitettiin Mátyás Seiber. Seklesin omien sävellysoppilaiden joukossa oli Paul Hindemith.[3]

Juutalaisen[3] Seklesin omat teokset kiellettiin Natsi-Saksassa aikana, ja ne ovat sittemmin jääneet lähes unohduksiin. Hänen tuotantoonsa kuuluu muun muassa oopperaa, sinfonista musiikkia, yksinlauluja ja kamarimusiikkia. Toccata Classics on julkaissut hänen kamarimusiikkiaan levytettynä.[2] Seklesin vuonna 1917 Wilhelm Furtwänglerin johdolla kantaesitetty ooppera Scheherazade sai aluksi huomattavaa suosiota. Lukuisat oopperatalot ottivat teoksen ohjelmistoihinsa, joista se kuitenkin ehti poistua jo ennen natsihallinnon aikoja.[3]

Lähteet

  1. a b Bernhard Sekles (1872-1934) Bibliothèque nationale de France
  2. a b Bernhard Sekles: Chamber Music Toccata Classics
  3. a b c BERNHARD SEKLES 1872 – 1934 Forbidden Music

Aiheesta muualla

  • IMSLP: nuotteja
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Belgia
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Kreikka
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • LexM
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
Muut
  • Europeana
  • SNAC
  • IdRef