Arvid Wittenberg

Arvid Wittenberg (1606 Porvoo – 7. syyskuuta 1657 Zamość, Puola-Liettua) oli puoliksi saksalaissukuinen, Porvoo Johannisbergissä syntynyt marsalkka ja valtaneuvos. Hän palveli Ruotsin armeijassa kolmikymmenvuotisessa sodassa Kustaa II Aadolfin ja kuningatar Kristiinan aikana sekä Kaarle X Kustaan sodissa Pohjan sodan aikana. Hänet sukunsa aateloitiin 1634 ja hänestä tuli vapaaherra ja kreivi vuosina 1651–1652. Hän kuoli sotavankina Puolassa vuonna 1658.

Arvid Wittenbergin isoisä Johan Wirtenberg, Wadis-Ratzenhofista (arvio 1458–1578) sai puolalaiselta hallitsijalta Chodkiewitzilta omistukseensa Wainselskan linnaan kuuluneen Wadenhofin alueen Liivinmaalla. Johanille syntyi poika Hans Wirtenberg von Debern (arvioitu 1543–1630) sekä mahdollisesti myös veli Nikolaus von Wirtenberg (tästä ei ole varmuutta).^[1][2]

Hans Wirtenberg von Debern, Wadis-Ratzenhofista tai Wadenhofista (arvio 1543–1599), oli merkittävä hahmo 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa Suomessa. Tultuaan Ruotsin palvelukseen hän toimi ratsumiehenä, Porvoon läänin voutina, Savonlinnan käskynhaltijana, luutnanttina ja kuvernöörinä eri alueilla^[1][3][4] ja osallistui merkittäviin tapahtumiin, kuten Uppsalan kokoukseen vuonna 1593.^lähde?

Hän sai useita tiluksia Sipoosta, Porvoosta ja Rymättylästä ja hänestä tuli myöhemmin Turun hovioikeuden asessori. Hän kuoli noin vuonna 1630. Hans oli naimisissa Magdalena Johansdotterin kanssa, joka oli suomalaisen Skinnarbackan aatelissuvun jäsenen Johan Grelssonin tytär. Heille syntyi kaksi poikaa: Johan Wirtenberg von Debern ja Arvid Wirtenberg von Debern. Suku aateloitiin Hansin kuoleman jälkeen vuonna 1634.^[4][1][3]

Johan Wirtenberg von Debern (arvio 1604–1640/49) oli sotilasvirkamies, joka palveli useissa tehtävissä kolmikymmenvuotisen sodan aikana. Hän toimi kapteenina, majurina, everstiluutnanttina ja everstinä, ja kunnostautui taisteluissa, kuten Wittstockissa ja Leipzigissä. Hänelle myönnettiin tiluksia, ja hän osallistui merkittäviin sotaretkiin Saksassa ja Suomessa. Johan kuoli naimattomana vuonna 1640/49 ja hänet haudattiin Turun tuomiokirkkoon. Hänen veljensä Arvid peri hänen tilansa.^[4][1][5]

Arvid Wirtenberg von Debern taas syntyi Porvoon Johannisbergissä vuonna 1606. Hän sotilasuransa Ruotsin armeijassa oli merkittävä (ks. alla). Hänet aateloitiin 1634 ja hänestä tuli vapaaherra ja Loimijoen paronia vuonna 1651 ja kreivi vuonna 1652.^[1][6][4] Läänityksenä oli Nyborgin kreivikunta, joka käsitti Parikkalan ja Uukuniemen. Kun hänestä tuli Loimaan vapaaherra hänen sukunimensä muuttui Wirtenbergistä Wittenbergiin kopiointivirheen takia, mutta vakiintui käytäntöön sen jälkeen.^[1][4]

Arvid Wittenberg aloitti sotilasuransa vuonna 1622 vain 16-vuotiaana. Jo seuraavana vuonna hänet nimitettiin vänrikiksi eversti Ernst Creutzin rykmenttiin, ja vuonna 1625 hänet ylennettiin luutnantiksi. Wittenberg osallistui Puolan sotaretkeen kapteenina Johan Lilliehöökin rykmentissä vuonna 1629. Kolmikymmenvuotiseen sotaan hän lähti vuonna 1630 suomalaisen ratsuväen everstiluutnanttina ja kunnostautui useissa taisteluissa.^[4]

Wittenberg nousi nopeasti arvoasteikossa. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi vuonna 1640 ja ratsuväenkenraaliksi vuonna 1645.^[4] Hän komensi menestyksekkäästi joukkojaan 1640-luvulla erityisesti Sleesiassa ja Böömissä.^lähde? Hän osallistui muun muassa Wittstockin (1636), Chemnitzin (1639) ja Breitenfeldin (1642) taisteluihin, joissa hän johti joukkoja menestyksekkäästi. Vuonna 1648 hän saavutti voiton Taborissa, mikä toi hänelle merkittävää sotasaalista.^[4]

Kolmikymmenvuotisen sodan aikana Wittenberg toimi kahdesti lyhyen aikaa Ruotsin armeijan ylipäällikkönä: ensimmäisen kerran Johan Banérin kuoltua 1641, kun uusi ylipäällikkö Lennart Torstensson ei ollut vielä saapunut, ja toisen kerran vuonna 1645 Torstenssonin luovuttua ylipäällikkyydestä armeijan odottaessa Carl Gustaf Wrangelin saapumista.

Rauhan tultua Wittenberg nimitettiin valtakunnan varuspäälliköksi vuonna 1646, ja hän nautti kuningatar Kristiinan suosiosta. Hänet nimitettiin valtaneuvokseksi vuonna 1651 ja Loimaan vapaaherraksi. Vuonna 1652 hänestä tehtiin kreivi, ja hän sai läänityksekseen Parikkalan ja Uukuniemen pitäjät.^[4]

Kaarle X Kustaan hallituskaudella Wittenbergin ura jatkui entistä loistokkaampana. Vuonna 1655 hänet ylennettiin sotamarsalkaksi ja nimitettiin Ruotsin Pommerin kenraalikuvernööriksi. Hän johti samana vuonna 18 000 miehen armeijaa Puolan sotaretkellä, jossa hän valtasi muun muassa Krakovan ja onnistui taivuttamaan Puolan armeijan vannomaan kuuliaisuutta Ruotsin kuninkaalle.^[4] Hän yhtyi Wolgastissa maihin nousseen kuningas Kaarle X Kustaan armeijaan 24. elokuuta. Ruotsalaiset valtasivat lähes koko Puolan. Kaarle jätti Wittenbergin Puolan joukkojen komentajaksi loppuvuodesta 1655, kun hän palasi pohjoiseen kohdatakseen sodalla uhanneen Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik Vilhelmin.^lähde?

Vuonna 1656 Wittenberg nimitettiin Varsovan käskynhaltijaksi. Hän joutui puolustamaan kaupunkia pienellä varusväellään ylivoimaista puolalaista armeijaa vastaan. Pitkän ja vaikean puolustustaistelun jälkeen Wittenberg joutui antautumaan. Hänet vietiin vankina Zamośćin linnaan, jossa hän kuoli vuonna 1658.^[4]

Wittenbergin ruumis tuotiin Tukholmaan vuonna 1671, ja hänet haudattiin Riddarholmin kirkkoon. Hän oli kuollessaan kihloissa Anna Oxenstiernan kanssa, mutta heidän liittonsa jäi lapsettomaksi.^[4]

Arvid Wittenberg sai vapaaherrallisena läänityksenä kaikki kruununtilat Loimaan pitäjästä sekä kreivillisenä läänityksenä Uukuniemen ja Parikkalan (Nyborgin kreivikunta) pitäjät. Hän lahjoitti myös Porvoon tuomiokirkkoon saarnastuolin, ja häntä pidetään yhä Porvoossa omanansa sotasankarina. Mieslinjainen suku sammui hänen poikaansa Leonard Johaniin, jolla oli avioliitossaan kreivitär Polydora Christina Wrangelin kanssa ainoastaan tyttäriä. Wittenbergin muistoa on kunnioitettu myöhemmin muun muassa runoilla ja hänen kunniaksi lyötiin muistoraha^[4] vuonna 1826 muistoraha, jossa on kuvattuna kotka salama kynsissään.^[7].

• Childs, John: Warfare in the Seventeenth Century. Lontoo: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1.
• Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. Juva:WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Saksa Suomi (KANTO) Ruotsi Puola Henkilöt Deutsche Biographie Kansallisbiografia Uppslagsverket Finland Biografiasampo