Aleksandr Protopopov
Aleksandr Dmitrijevitš Protopopov (ven. Александр Дмитриевич Протопопов; 30. joulukuuta (J: 18. joulukuuta) 1866 Moskova – 27. lokakuuta 1918 Moskova)[1][2] oli venäläinen poliitikko, joka toimi Venäjän keisarikunnan viimeisenä sisäministerinä lokakuusta 1916 maaliskuuhun 1917 ja epäonnistui helmikuun vallankumouksen tukahduttamisessa. Hän kuului oktobristeihin.
Elämä ja ura
Protopopov kuului vanhaan yläluokkaiseen sukuun.[3] Hän kävi kadettikoulun ja Nikolain ratsuväkiopiston ja palveli upseerina Henkikaartin ratsukrenatöörirykmentissä vuosina 1885–1890, kunnes vetäytyi palveluksesta esikuntaratsumestarina.[2] Myöhemmin hänestä tuli suurmaanomistaja ja tehtailija, joka osallistui aktiivisesti zemstvolaitoksen toimintaan Simbirskin kuvernementissa.[4] Hän sai 1908 kamarijunkkarin ja 1909 todellisen valtioneuvoksen arvonimen.[2]
Protopopov valittiin vuonna 1907 Simbirskin alueelta niin sanottuun kolmanteen valtakunnanduumaan, jossa hän liittyi konservatiivisen oktobristipuolueen vasemmistosiipeen. Hänet valittiin myös neljänteen duumaan ja kesäkuussa 1914 sen varapuhemieheksi.[1][2] Ensimmäisen maailmansodan aikana hän liittyi opposition vuonna 1915 perustamaan puolueliittoumaan edistykselliseen blokkiin.[1] Helmikuussa 1916 Protopopov valittiin Simbirskin kuvernementin aatelismarsalkaksi.[2][4] Hän johti vuonna 1916 Englannissa, Ranskassa ja Italiassa vieraillutta duuman valtuuskuntaa ja neuvotteli paluumatkallaan Tukholmassa saksalaisen agentin Warburgin kanssa erillisrauhan mahdollisuudesta Saksan ja Venäjän välillä. Palattuaan hän sai hyvän vastaanoton keisari Nikolai II:lta, keisarinna Aleksandralta ja munkki Grigori Rasputinilta.[1]
Laajentaakseen hallituspohjaa taantumuksellisten hovipiirien ulkopuolelle[3] Nikolai II nimitti Protopopovin Boris Stürmerin hallituksen sisäministeriksi 1. lokakuuta 1916. Protopopov oli kuitenkin kokematon hallinnollisissa tehtävissä, ja ryhtyessään hallitusvastuuseen hän menetti puoluetoveriensa luottamuksen.[1] Pitkälle edennyttä kuppaa sairastanut Protopopov alkoi lisäksi osoittaa merkkejä henkisestä epävakaudesta ja lähentyi Rasputinia, jolla väitettiin olevan mystisiä parantajankykyjä. Nikolai II alkoi pian katua Protopopovin nimitystä, mutta keisarinna Aleksandra suojeli tätä.[5][3] Protopopovista tuli keisarinnan ja Rasputinin suosikkina erittäin vihattu Venäjällä.[5] Hän joutui myös naurunalaiseksi saavuttuaan duuman istuntoon teettämässään santarmiunivormussa.[6]
Protopopov ei kyennyt lievittämään kaupunkeja sota-aikana vaivannutta elintarvikepulaa. Vallankumouksen puhjettua hän määräsi poliisit käyttämään kovia otteita mellakoiden tukahduttamisessa, mikä vain lisäsi yleistä tyytymättömyyttä ja levottomuuksia.[1] Hän myös järjesti spiritistisen istunnon voidakseen kysyä neuvoja murhatulta Rasputinilta.[6] Vallankumouksen jälkeen Protopopov vangittiin Pietari-Paavalin linnoitukseen. Bolševikkien noustua valtaan hänet siirrettiin Tagankan vankilaan Moskovaan ja ammuttiin lopulta salaisen poliisin Tšekan määräyksestä.[2][1]
Lähteet
- ↑ a b c d e f g Aleksandr Dmitriyevich Protopopov (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 19.4.2013.
- ↑ a b c d e f Александр Дмитриевич Протопопов (venäjäksi) Hrono.ru. Viitattu 13.2.2021.
- ↑ a b c Protopopov, Alexander Dmitrievich (englanniksi) Encyclopedia of Russian History, Encyclopedia.com. Viitattu 13.2.2021.
- ↑ a b Nordisk familjebok, täydennysosa (1925), s. 1169 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 9.10.2015.
- ↑ a b Alexander Protopopov (englanniksi) Spartacus Educational (John Simkin). Viitattu 13.2.2021.
- ↑ a b Antony Beevor: Venäjän vallankumous ja sisällissota, s. 31, 36 (suom. Markku Päkkilä). WSOY, Helsinki 2022. Alkuteos Russia – Revolution and Civil War 1917–1921'
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aleksandr Protopopov Wikimedia Commonsissa
- Keisarikunnan viimeiset hetket. Tsaarivallan viimeinen sisäministeri kertoo nimityksestään ja toiminnastaan, Hakkapeliitta, 25.09.1934, nro 39, s. 26, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||||||||||
